Nykyisen porvarillisen hallitusohjelman yhtenä keskeisenä tavoitteena on yritysten suorien palkkakustannusten ja sosiaalivakuutusmaksujen alentaminen työsopimuslain ja työtätekevien työehtojen heikennysten hinnalla.

Kilpailukyvyn kolmiloikka – vai neliloikka?

Harhauttavaa nimeä, ”kilpailukykyloikkaa”, työntekijöiden keskusjärjestön huippujohto ja hallitus käyttävät pyrkimyksissään saavuttaa ’nollasopimus’, sopimus, jolla varmistettaisiin palkkojen jäätyminen aloilleen. Lisäksi lomapäivien, lomarahojen ja sairausajan palkan leikkaaminen kuuluvat suunnitelmiin tavoiteltaessa tulonsiirtoa työtätekeviltä kapitalisteille, omistavalle luokalle.

Pakkolait ovat eduskunnassa käsittelytauolla. Keskusjärjestöt EK, Kuntatyönantaja, SAK, STTK ja Akava neuvottelivat ja sopivat työmarkkinaratkaisusta 29.1. maanantaiyönä. Kaikki muut paitsi SAK hyväksyivät neuvottelutuloksen maanantaina, SAK siirsi päätöksensä ensi viikon maanantaihin, kirjoitti Iltasanomat.

Julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan palkansaajien työaikojen pidentämisestä ja useiden prosenttien sosiaalivakuutusmaksujen nostosta on vakavasti keskusteltu. Puolestaan vastaava alennus tehtäisiin työnantajamaksuihin.

Pakkolakien kerrotaan koskettavan raskaimmin kuntatyöntekijöitä, mutta ei muillakaan aloilla hurrata ajatukselle kattavien työehtosopimusten syrjäyttämiseksi. Paikallisen sopimisen lisääminen aiheuttaa riskin työpaikkatasolla lisääntyvästä saneluvallasta, samalla luoden uusia tulonsiirtoja suuromistajille.

Työttömyys jatkuu – luvut kuin 1990-luvulta

Työ -ja elinkeinoministeriö TEM ja Tilastokeskus julkistivat tammikuussa työvoimatutkimuksen ja työllisyyskatsauksen. Molemmat kertovat työttömyyden edelleen kasvavan.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimus perustuu otantaan, muistuttaen osittain perinteistä mielipidekyselyä. Näin ollen tarkastelua ansaitsee paremmin TEM:n työllisyyskatsaus, koska Tilastokeskuksen työvoimatutkimus puolittaa todellisen työttömien määrän.

Saavuttaaksemme todellisen kuvan työttömyydestä, vilkaisemme nopeasti laajan työttömyyden lukuja. Koko työvoimasta laskettu työttömyysprosentti on noussut 1990-luvun huikeisiin lukemiin, peräti 20%:n. Laajan työttömyyden luvut paljastavat myös, että tammikuun lopussa Suomessa oli 523 900 työtöntä.

Huolta herättävää on, että työttömyydestä kärsivät eniten alle 30-vuotiaat nuoret ja yli 50-vuotiaat ikääntyvät. Kaikista työttömistä heitä on jo lähes puolet.

Voitot – ei kansakunnan edut

Kuinka valtakunnassa ollaan suojeltu kansalaisten työvoimaa? Millaisen turvan työttömyyttä vastaan on hallitus moraalisen vastuun edessä kansalaisilleen suonut?

Edellä näimme, että työntekijöitä syytetään kilpailukyvyn heikentymisestä. Näin huolimatta siitä, että yritykset ja yhtiöt tekevät voittoa ja palkkakulut ovat Euroopan tasolla kohtuulliset. Työnantajamaksujen alentaminen toteutetaan takapuoli edellä työntekijöiden kustannuksella.

Tärkeintä on osinkojen kasvu. Se, mitä tuotetaan, on merkityksetöntä niin kauan kuin tuotettu menee kaupaksi. Jos ei ’tavalliselle’ kansalle, niin ainakin eliitille. Ostovoiman heikentämisellä puolestaan vahvistetaan ihmisten riippuvaisuutta pankkien lainoista.

Työttömiä syyllistetään – rankaiseminen sen mukaista

Mutta onhan syyllistäminen helpompi kohdistaa heikoimmassa asemassa olevaan, joten hallituskiusaajat ovatkin leikkaamassa työttömyysturvan kestoa ja suuruutta. Työttömien kiusaamiseen kuuluu tietenkin myös työttömyysturvan saamisen vaikeuttaminen, palkattoman ja pakkotyön vaatimushuudot ja karenssikiristykset.

Työttömän omavastuu -ja karenssipäiviä ryhdytään korottamaan, ja työvoimatoimistot ovatkin alkaneet lähettää selvästi enemmän työtarjouksia työttömille. Luonnollisesti karensseja paukahtaa tiheään ihmisten torjuessa itselleen epäsopivat työpaikat, esimerkiksi työnkuvan ollessa ristiriidassa työnhakijan osaamisen kanssa.

Lienee turha painottaa, mutta sanottakoon vielä kevään kunniaksi; karenssikäytäntö rikkoo Euroopan ihmisoikeuslakia, lakia, jonka myös Suomi on allekirjoittanut. Ketään ei tule pakottaa työhön toimeentulon leikkaamisen uhalla. Suomessa toimitaan kuitenkin toisin.

Ministeri tyytyväinen – mitä sanoo SAK?

Vastuussa oleva ministeri katsoo suunnan olevan hyvä; julkisuuteen annetaan kuva, että työtä on jos vain on halukas niitä vastaanottamaan, ja turha tuottamaton aines saadaan lakaistua pois työttömyystilastoista. Ansiosidonnaisella eläväkin halutaan kiristää töihin, vaikka palkka olisi ansiosidonnaista pienempi ja toimenkuva mikä tahansa.

SAK ja kaksi muuta järjestöä ovat käynnistäneet Ääni Työttömälle -kampanjan. Järjestöt ilmoittavat, että ”työmarkkinoille ensimmäistä kertaa tulevat nuoret ja työttömäksi jääneet aikuiset tarvitseat käytännön apua myös itsensä markkinoinnissa.

Tämänkö tulisi olla ’vaatimus’ kapitalisteille sekä vastaus työttömien taloudelliseen ja sosiaaliseen hätään? Opportunismi tässä haiskahtaa. Missä on työn oikeus?