Demokratian laajentaminen talouteen, vai tyytyminen nykyiseen poliittiseen demokratiaan? Valitsemmeko jatkossakin edustajat valitsemaan virkamiehiä ‘edustamaan’, eli päättämään? Tiedostammeko me yhteiskunnan jäsenet harvalukuisen suurpääoman päätösvallan taloudellisessa päätöksenteossa?

Yhä edelleen keskitytään laput ohimoilla korjaamaan, miten kukin, erilaisia epäkohtia, joista mitättömimmät saavat eniten julkisuutta kun samaan aikaan “päättäjät” saavat ohjeita todellisten päättäjien juoksupojilta. Suunnanmuutosta ei ylhäältä haluta, jolloin epäkohdat ja ihmisten eriarvoistumisen perussyyt muhivat mätivän haavan lailla nykyisen talouselämän perusteiden jatkaessa diktatuuriaan. Suurpääoman valta laajenee kaikkialla maailmassa, taloudelliset ratkaisut luisuvat yhä kauemmas parlamentaarisen demokratian otteista. Hetken hyvän hinnasta saattavat tämän lisäksi monet myydä itsensä.

Loput muuttuvat kyynikoiksi ja istuvat sammaloitumassa eduskunnan istunnoissa, tietäen kabineteissa tehdyistä päätöslinjauksista. Muu onkin vain teatteria.

Onko sitten syytä jatkaa äänestämistä, luottaa parlamentaarisen vaikuttamisen keinoihin?

Vasemmalla kallellaan olevan politiikan tavoite tulisi ehdottomasti olla parlamentin vallan laajentaminen koko yhteiskuntaa, myös taloutta, koskevissa asioissa. Irtautuminen suurpääoman päätösvallan ikeestä onnistuu vain tämän vallan demokratisoinnilla. Juhani Harjunharja kirjoitti Kansan Uutisissa 12.2.09 näin:

“On tälle menolle kuitenkin olemassa vaihtoehto: se on talouden demokratisointi. Valtiovallallamme on nimittäin kuitenkin vielä olemassa taloudenkin lainsäädäntövaltaa. Sitä kun kapitalismi ei vielä ihan kokonaan ole päässyt mitätöimään, vaikka heikentänyt onkin. Me voimme aloittaa demokratisoinnin aluksi muuttamalla kotimaista yhtiölainsäädäntöä, yhtiölakeja, jossa voidaan puuttua myös pörssiasioihin. Samalla voimme tehdä aloitteita ryhtyä samoihin toimiin myös EU:n sisällä.”

Ennen kuin joku ehtii kitkerästi kommentoida, niin totta, Vasemmistoliitto oli tuolloin oppositiossa, minkä vuoksi kenties Harjunharja tunsi optimismin sykähdyksen sisimmässään. Aloitteet leijailivat aikansa, kriteerejä ja sääntöjä tuli, mutta edelleen todellinen päätösvalta on jäänyt superhyperrikkaille. Kuinka ylenantavaa.

Mutta kuten hienossa kirjassaan vuodelta 1974, Suomalainen ratkaisu, Ele Alenius sanoo, hallituksilla olevan toimeenpanovallan ja lainsäädäntöä koskevan valmisteluoikeuden merkitys on mittava, kun arvioidaan demokraattisen sosialistisen tien tavoitteita ja keinoja niiden saavuttamiseksi. Lain muuttaminen Suomessa on hidasta puuhaa, eivätkä puolueet voi välttää työskentelyä keskenään, jolloin kompromissien merkitys kasvaa. Ja kaiken kriteerinä tulee olla kansan jokapäiväisen elämän parantaminen ja demokratian laajeneminen yhteiskunnassa. On siinä pohdittavaa.

Kotitehtäviä ei voi jättää kesken, kansanvaltainen sosialismi on tarkkaan suunniteltua ja perusteellisesti harkittua. Monipuoluejärjestelmässä, jossa kaikki vasenta kaistaa kaihtavat ajavat ensisijassa suuromistajien etua, on paljon tehtävää kasattu punapaidoille.

SAK:n toimihenkilöt. Jos puskaradion kautta saavutan muutaman ay-jyrän, tahtoisin tuoda esiin erään huoleni. Eräät pien’ -ja keskisuuret yrittäjät ovat joutuneet vuosien varrella ay-liikkeiden ahdistelemiksi, mikä minusta on äärettömän noloa. On unohdettu päätavoitteet ja todelliset luokkaviholliset, ja hyökätty omien “vääpeli Körmyjen” kimppuun. Nämä ihmiset ovat myös työläisluokkaa, ja antavat arvokkaan osansa yhteiskunnalle.

Toinen, toivottavasti jo menneisyyteen jäänyt ilmiö, on ammattiaan vaihtaneen henkilön vieroksunta. Tuskin metallimies on enemmän vasemmalla kuin maatalonisäntä, esimerkkinä kärjistäen. Tälläistä kun on sattunut, joskus muinoin’.

Kansandemokratia, eli kansanvalta kertaa kaksi (demokratia = kansanvalta). Äänestetään jatkossakin, mutta vaaditaan enemmän ja ollaan yhä kriittisempiä. Rötösherrojen kujeita silmällä pitäen, lippu korkealla! (25.04.13)